Eläkeläinen Saksan ja Puolan historiallisella rajalla

Vaikka olen ollut aika tavalla sitä mieltä, että eläkeläisyys on ylimainostettu juttu, on tässä hyviäkin puolia. Tunnustan. Esimerkiksi se, että pääsee työnantajan estämättä ottamaan vapaata, lähtemään pois ja reissaamaan.

Menojalkaani on aina vähän vipattanut. On ihmisiä, joita kauhistuttaa, jos pitää jättää oma sänky ja tuttu maisema. Minua taas kiehtovat tuntemattomat paikat ja uudet tuulet, vieraat kielet ja oudot ihmiset.

Palasin eilen kahden viikon reissulta Saksasta. Lähtöpäivänä Berliiniä hellittiin 18 lämpöasteella. Ruoho viheriöi, linnut tirskuivat pensaissa. Kotimaisemissa on nyt pari lämpöastetta, märkää loskaa, harmaata tihkusadetta ja petollista jäätä.

Majapaikkani oli tunnin junamatkan päässä Berliinistä, Frankfurt Oderissa Saksan itärajalla. Talo oli Oder-joen rannalla, ja joen toisella puolella on Puolan Słubice.

Noin viidenkymmenen vuoden takaa aivot kelaavat koulun historian tunteja toisesta maailmansodasta. Pää alkaa raksuttaa hämyistä muistijälkeä Oder-Neisse -linjasta. Wikipedia ja joenvarren opaskyltit kertovat tarkemmin, että sillä paikalla käytiin puna-armeijan ja saksalaisten viimeisiä suuria taisteluja huhtikuussa 1945, jonka jälkeen venäläiset etenevät Berliiniin.

Joka aamu kahden viikon ajan istun aamukahvilla katsellen auringon nousua Puolasta. Joki virtaa. Vastarannalla Puolassa kerrostalot kylpevät auringossa. Taustalla tuulivoimaloiden rivit jauhavat energiaa. Lokit, kaksi joutsenta ja tuntemattomiksi jäävät vesilinnut pyörivät vastarannalla. Kalastajat onkineen tulevat vastarannalle joka päivä. Voisin jäädä tähän.

Rajalla vallitsevat rauha ja ystävyys. Viidentoista minuutin kävelymatka sillan yli vie Puolaan. Käyn siellä joka päivä syömässä, kahvilla ja kaupassa. Kieli vaihtuu, eurot vaihtuvat zloteiksi (monessa paikassa kyllä eurotkin käyvät), ystävällinen viipyilevä tunnelma säilyy.

Frankfurt Oder ja Słubice muodostavat nyt kaksoiskaupungin. Tapasin junassa puolalaisen sosiaalityöntekijän, joka oli opiskellut Berliinissä ja työskenteli nyt molemmin puolin jokea. Słubicen tuore pormestari kertoi lehtihaastattelussa, että kaksoiskaupungin keskusta on sillalla ja että on aivan sama kummalle puolelle uusi uimahalli rakennetaan. Jotenkin ei kuulosta suomalaiselta kuntayhteistyöltä.

Kirjailijaresidenssi tarjoaa tilan ja aikaa olla, ajatella ja kirjoittaa. Tällä kertaa vielä huippupaikassa. Historia on silmien edessä, ja päässä pörräävät mietteet Preussin, Weimarin, DDR:n ja ties minkä kautta nykypäivään ja tulevaisuuteen. Tästä reissusta kiitän kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Säröä.

Kirjoittaja: Arja Jämsén

Kuva: Arja Jämsén