”Aikaa on liian vähän, siksi käytänkin sen kaiken nyt heti
kerralla tähän.”Näin minulle lausui muutama päivä sitten unessa joku tuntematon
henkilö. Heräsin säpsähtäen. Olin edellisenä päivänä saanut viestin lähiomaisen
yllättävästä äkkikuolemasta.
Mutta: Onko aikaa liikaa vai liian vähän? Välillä tuntuu,
että aikaa on, vaikka lampaat söis. Ajalle ei aina löydy merkitystä eikä sitä
osaa arvostaa. Ja toisinaan taas tuntuu, että aika livahtaa käsistä. Miten
kaikesta voi olla aina vähintään 20 vuotta, äskenhän se vasta tapahtui?
Kun täyttää 60+ ja jää eläkkeelle, joutuu ihan väkisin ajan kulumisen
kanssa vastatuksin. On kiistämätön tosiasia, että suurin osa elämästä on siinä
vaiheessa jo ”käytetty”. Elämänlangan hauraudesta tulee muistutuksia vähän
päästä.
Silti ja juuri siksi on elettävä. Ja on elettävä niin hyvin
kuin osaa ja niin omaa elämää kuin mahdollista. Sitku-elämä on hylättävä. Ei kannata
käyttää koko elämäänsä haaveilemalla Anton Tsehovin Kolmen sisaren tavoin ”Moskovaan,
Moskovaan”. Yhtään päivää, yhtään hetkeä ei ole hukattavaksi.
Yhtään hyvää ystävää, yhtään rakasta ihmistä ei ole
menetettäväksi. Yhtään turhaa riitaa ei enää kannata torailla. Yhdestäkään
pikkujutusta ei ole enää tarpeen loukkaantua. Viitataan kintaalla, mitä näistä.
Ainoa, millä on väliä, on elämä.
Parhaillaan mietin tätä elämää kirjailijaresidenssissä Saksan
ja Puolan rajalla Oder-joen varrella. On aikaa ja rauhaa pysähtyä. Päivän
tärkeimmät päätökset koskevat sitä, kävisinkö ensin kaupassa vai lenkillä ja
mitä tänään söisin.
Lähibistrossa syön gulassin kolmella ja puolella eurolla.
Ruokalan emäntä kysyy, olenko puolalainen vai venäläinen ja kertoo saman tien isänsä
olleen puolalainen, Katowicesta. Rajalla ja rajoilla on aina eletty, vaihtuvista
olosuhteista huolimatta.
Törmään täällä vähän päästä historiaan. Kauppareissulla
huomaan raunioituneen talon edessä katukivetyksessä kaksi pientä messinkistä
laattaa. Toisessa lukee Salomon Scheidemann ja toisessa Erna Scheidemann. He
ovat aikoinaan asuneet siinä talossa ja sittemmin kuolleet 1942 Treblinkassa. Väkivalta keskeytti
heidän elämänsä ennen aikojaan.
Nämä Oder-joen maisemat ovat nähneet vihaa ja sotia, kymmenet
tuhannet ovat kuolleet. Nyt Oderilla eletään rauhan aikaa. Kaupungit
muodostavat tiiviin kaksoiskaupungin, Saksan puolella on Frankfurt (Oder) ja
Puolan puolella Słubice. Słubicen tuoreelta pormestarilta
kysytään sanomalehden haastattelussa, missä kaksoiskaupungin keskusta sijaitsee.
Silta on kaksoiskaupungin keskusta, hän viisaasti vastaa.
Ja mitä siitä ajasta ja elämästä sitten? ”Elämä on ku
mansikka. Yks purasu ja se on ohi”. (Kolme sisarta, Suomen Kansallisteatteri. Käännös:
Paavo Westerberg)
Kirjoittaja: Arja Jämsén
Kuva: Arja Jämsén
No comments:
Post a Comment