Pokkari kassiin ja pankkiin jonottamaan

Tulen asioimaan paikalliseen pankkiin heti aamusta. Salissa istuu jo kymmeniä asiakkaita kuin kirkon penkissä, silmät tiukasti suunnattuina numerotauluun, joka ilmoittaa palveltavan asiakkaan vuoron. Koneen kilahdus merkitsee aina toivoa jonon etenemisestä.

Uusi hieno pankkisali, josta kaikki vanhan pankin tunnusmerkit, kuten pankkitiskit, ovat kadonneet. Salin takaseinällä on vain muutama henkilökohtaisen asioinnin palvelupiste. Niistä on kaksi on tällä hetkellä kaksi käytössä. Ns. oikeita asiakkaita varten on olemassa toinen kerros, jossa on pieniä kopperoita, ja niihin mennään vain ennalta varatulla ajalla.

Minun asiani on pieni, mutta oman elämän sujumisen kannalta merkityksellinen. Voi myös olla, että taitoni tai oikeudet eivät riittäneet netissä asiointiin. Siksi jouduin tulemaan fyysisesti paikalle.  Asiointi aloitetaan keskustelulla koneen kanssa; oletko yksityis- vai yritysasiakas vai vakuutusasioissa liikkeellä. Sen mukaan saat koodisi ja ohjauksen, vakuutus- ja yritysasiakkaat ohjataan eri paikkoihin.

Tuolit täyttyvät palvelutiskille menijöistä. Tuijotan omaa lippuani ja ylhäällä vilkkuvaa valotaulua. Se kertoo karua kieltään, että minua ennen on yli 20 asiakasta. Lasken hiljaa mielessäni, että kaksi kassaa ja tämä joukko ennen minua. Tietää pitkää istumista.

Ikäihmiset tuovat sähkölaskuja ja muiden arkielämän välttämättömyyksiä maksuun. He viipyilevät kassalla, sillä aikaa menee korttien ja papereiden laukkuun laittamiseen. He olisivat myös halukkaita vaihtamaan muutaman ylimääräisen sanan kassoilla olevien henkilöiden kanssa. Ovathan he ainoat oikeat ihmiset tässä arkkitehtuurisesti kauniissa miljöössä. Virkailijat hymyilevät kohteliaasti ja vastailevat niukasti. He vilkuilevat samalla jo seuraavan numeron onnellista haltijaa, joka jo puoliseisovassa asennossa odottaa taululle kilahtavaa numeroa. Se olisi sama kuin nyrkissä olevassa paperilapussa.

Eläkkeelle siirtymisen jälkeen on ollut iso projekti päivittää työelämän hektisessä imussa hoitamattomatta jääneitä asioita. Olen kilpailuttanut vakuutuksia, istunut verotoimistossa, puhelinkaupassa ja lukemattomissa muissa paikoissa odottamassa kellon kilahtamista ja oman numeroni ilmestymistä numerotauluun. Työssäoloaikana ruokatunnilla kiireisenä tai työpäivän jälkeen nälkäisenä näiden asioiden hoitaminen olisi saanut monet käyrät nousemaan taivaisiin.  

Olen kehittänyt tähän jonottamiseen hyvän selviytymiskeinon. Pidän aina laukussa pokkaria. Pokkarin valinnassa kiinnitän huomiota aiheen kiinnostavuuteen ja helppolukuisuuteen. Kirjan ei myöskään tarvitse olla koukuttava, joka pitää hotkaista heti. Se on pikemminkin viipyilevä, joka voi välillä levätä, mutta jonka pariin on miellyttävä palata. Se on kuin ystävä. Asiointipokkarit ovat jo kirjahankintojeni oma kohderyhmä.

Kun numero 284 kilahtaa ruutuun, säikähdän. Sehän on minun numeroni. Nousen ylös ja rauhallisesti kävelen tiskille, pistän lapun purkkiin ja esitän hyväntuulisena asiani. Yli puoli tuntia on mennyt kuin unessa muissa maailmoissa. Nyt on asiakin hoidettu. Tämän päivän asiakaspalveluun kuuluu luonnollisesi palautteen antaminen. Hymynaama ja hyvää päivän jatkoa!

Teksti: Tuija Nummela

Kuva: Tuija Nummela